Missä sitä luuhataan...

Jep... koko ajan muualla ja kaikkialla :-) paitsi ei koneella tai netissä. Lokakuu viuhahtaa silmissä, ja menoa riittää. Viikot vierähtää Saanan treeneissä ja välillä omissakin pitää käydä tai ainakin peleissä, jos treenaamaan ei ehdi. Pelit ovatkin menneet ihan mukavasti, kolme peliä ja kolme voittoa.. parempi alku kuin vuosi sitten ja kyseessä on siis lentopallo ja naisten 2-sarja...

Saanakin aloitti lentopallon uudestaan ja hyvin menee. Pääsi jo elämänsä ekaan pallotyttövuoroon ja heti Kupittaalle Loimun kotiavaukseen. Vähän oli jännää.. taisi kyllä mua jännittää tytön puolesta enemmän. Muistan vieläkin omat pallotyttöilyt 80-luvun puolivälissä. Aivan mahtavaa seurata aitiopaikalta kovatasoista miesten lentopalloilua ja ihailla parikymppisiä pelaajia ;-)... Ajat muutttuu ja nyt oma tytär touhuaa samoja juttuja. Sellaisia komeita nuorukaisia ne ovat edelleenkin... ja parikymppisiä... itse sen sijaan lähestyy... no jätetään mainitsematta... Pikkutytöt nauttivat myös lentopallosta.. tai Kupittaalle kyhätystä pomppulinnasta.. sain itse seurata peliä monen vuoden tauon jälkeen. Kivaa oli!

Koirapuolella ohjatut treenit ovat olleet tai niitä ei ole ollut, kun niihin kerran en tällä hetkellä pääse. Joten omiksi treeneiksi ovat menneet. Welmu harjoittelee tokoa ja lupaava koira jatkaa lupaavia esityksiä. Noudossa jo esim. jättää kapulan syömättä ja tulee jo sivulle...melkein kapula suussa ;-) edistystä. Taika treenaa kiertämällä puita ;-) Ja Nataa olen saanut hoitaa viikon verran, kun vanhemmat ovat reissun päällä ja heillä vain Riki mukana. Nata on höpsö vanhus eli nyt siis 14.5 vuotta ja ei näe eikä kuule kuin jääkaapin oven. Aamulenkillä pimeässä on pakko pitää hihnassa, kun muuten katoaa pimeyteen. Välillä tuntuu, että koira on aivan hukassa ja ihmettelee kuka on kuka ja mikä on mikä. Mutta vanhuutta lukuunottamatta loistavassa kunnossa. Lenkeillä jaksaa hyvin ja aina mukana menossa. Talleillekin on päässyt mukaan, varsinkin jos siellä ei ole samaan aikaan paljon porukkaa.

Rikin suhteen teimme äitini kanssa päätöksen, että Riki jää nyt asumaan heille. Meillä on aivan liian stressaava ympäristö Rikille ja pahinta sille on yksinolo. Riki kärsii oikein kovasta eroahdistuksesta ja se on pahentunut iän sekä kuulon ja näön heikkenemisen myötä. Nyt koira voi oikein hyvin, kun stressitaso on normaali. Vanhempieni luona ei joudu olemaan käytännössä yksin ollenkaan ja nyt kestää jo hetkelliset yksinolotkin paremmin. Mutta ihana ratkaisu niin koiralle kuin minulle ja vanhemmillekin. Rikihän on myös jo 12-vuotias.

No mutta arki jatkuu taas pian, mutta nautitaan nyt vielä viikonlopun lopusta ja tulevasta sunnuntaista... kyllä se maanantai taas tulee ;-)