Maitohappoa... ja kynttilöitä

Eilen oli sitten valmennustreenit Oreniuksen Juhan valvovan silmän alla. Juha oli tehnyt ihan kivan radan. Itse menin viimeisenä ja sanoinkin heti, että en ainakaan saa rataa unohtaa, kun niin monta kertaa olen muita seurannut ja mitä tapahtuu... unohdan toki radan, onneksi vasta esteen numero 21 jälkeen. Senkin jälkeen olisi ollut ainakin viisi estettä.

No lyhyesti, rata oli täynnä kiertoa ja valssia ja suoraa... suoraa ja sitten takaakiertoa ettei ainakaan ohjaaja päässyt helpolla ja miksi pitäisikään päästä. Kyllä niiden treenien täytyy ollakin niin haastavia, että alta pois. Eipä mene sormi kisaradalla suuhun, kun tuomarit harvemmin laittavat joka kohtaan jotain ;-)

Taika tapansa mukaan tuli ja kulki hienosti. Se kyllä kääntyy nykyisin tosi pienellä ja uskallan itsekin kääntää sitä rohkeammin. Sain myös hyvää palautetta rytmistä ja sen muuttamisesta. Mutta mutta, jälleen se minun ongelma...mulla on liian kiire seuraavalle esteelle, ja jätän koiran ohjaamatta helpon esteen ja koira tulee mukaan... ja edelleenkään kyse ei ole siitä etten ehtisi. Se vain on jokin hassu tapa. No ehkä kun tarpeeksi monta kertaa kirjoittaa siitä ja puhuu, niin josko sitä vaikka oppisi jotain. Mene ja tiedä.

Puomi oli ainut kontaktieste ja vauhdilla mentiin.. kontakteista viis... ja kyllä ne olivatkin huonot, mutta Juha meinasi, että pieni oman liikkeen hidastus ja katse koiraan vasta lopussa voisi auttaa asiaa ja kyllä se hieman auttoikin. Taikaa jos alkaa katsomaan liian aikaisin, niin se lopettaa alastulemisen kokonaan tai hidastaa tosi paljon. Treeniä lisää, sen kyllä tiedän, mutta kun päivässä on rajallinen määrä tunteja ja suurin osa menee töissä ja nukkumisessa ja sitten se loppu tyttöjen kanssa, (joskus miehenkin) niin kyllä siinä agi ja kontaktit jäävät neloseksi tai viitokseksi, ei vaan voi mitään.

Niin ja Juha tapansa mukaan laittoi aina alusta aloittamaan, kun tuli hiottavaa... ja se kyllä jaloissa lopussa tuntuu. (Varsinkin kun haluaa töpeksiä ja hioa...) Juhan palaute lopussa: tosi hienoa ja hyvää rataa, mutta tuohon loppusuoraan olisin toivonut kyllä hieman panostusta eli loppuun asti pitää mennä. Mutta minkäs teet, kun jalat eivät vain liiku... ei kylläkään pääkään enää siinä vaiheessa. :-)

Welmu oppi samalla kuinka autossa ollaan ja huudetaan niin että korvissa soi. Ei muuten päässyt ensin alkulenkille, kun ei osannut olla hiljaa. Eikä heti sen jälkeenkään. Jossain vaiheessa kyllä tajusi sitten olla hiljaakin ja pääsi se sitten pienelle lenkille ja leikkimään hallin pihalla. On muuten sillä kamala ääni! En ymmärrä näitä villakoiria, jotka ääntelevät korkealta ja kovaa... ;-) Rikiin on tullut, se kun ei juurikaan osaa haukkua. Yksin ulvoo.

Pikkutytöt tapansa mukaan leikkivät leikkejänsä hiekkaleluilla. Saana lähti isän kanssa kalaan. Tarina ei taaskaan kerro, että tuliko kalaa. Kotiin ei ainakaan ilmestynyt kuin Hesen pussi ;-)

Ai niin, meinasi unohtua. Oltiin sitten lauantaina viettämässä ysikymppisiä elikkä miehen mummon juhlia. Samalla juhlittiin Wiltsun synttäreitä. Nyt oli myös iso kakku ja uskokaa tai älkää, siinä oli 90 kynttilää. Ekat sytytetyt kynttilät olivat melkein loppuunpalaneet ennen kuin viimeiset syttyivät (vaikka kaksi sytyttäjää). Isomummo sai puhallettua pienellä avustuksella kaikki 90... ja joku siinä toivoi uusintaa, kun ei saanut kuvaa :-) Itse asiassa, jos itse suinkin elän niin kauan, niin minäkin haluan kakkuni päälle 90 kynttilää.. Hienot ja mukavat juhlat.

"Mistä tiedät tulleesi vanhaksi - silloin kun kynttilät maksavat enemmän kuin kakku"